Yleislääketieteen ammatillinen jatkokoulutus numeroina – määrää vai laatua?

HUSin perusterveydenhuollon yksikkö ja Helsingin yliopiston yleislääketieteen ja perusterveydenhuollon osasto toteuttivat yhteistyössä Terveysasemat oppimisympäristöinä -kyselyn lokakuussa 2018. Kyselyllä kartoitettiin Hyksin erityisvastuualueen terveyskeskusten toimintaa jatkokoulutuksen näkökulmasta. Kysely toteutettiin nyt kolmatta kertaa (edelliset vuosina 2011-2012 ja 2015). Kysely lähetettiin alueen terveysasemien ylilääkäreille, yleislääketieteen erikoislääkärikouluttajille ja lähiohjaajille. Lisäksi edellä mainittuja pyydettiin välittämään kyselyn linkki toimipaikoilla ammatillisen jatkokoulutuksen koulutusjaksoa …

Yleislääketieteen erikoislääkärikouluttaja ohjausosaamisen ammattilaisena

Yleislääketieteen erikoislääkäristä on moneksi. Hänen puoleensa käännymme vaivassa kuin vaivassa. Hän kulkee rinnallamme eri elämäntilanteissa ja -vaiheissa kannustaen, seuraten ja hoitaen. Yksi yleislääketieteen erikoislääkärin tehtävistä ei kuitenkaan aina näy potilaille tai kaikille kollegoille. Nimittäin erikoistuvien lääkärien ohjaaminen. Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutus oli monen nykyisen erikoislääkärin oman erikoistumisen aikana lähinnä työn tekemistä. Edelleen joskus törmäämme ajattelutapaan, että nuori …