”Kouluissa tehtiin digiloikka”, ”Koko Eurooppa siirtyi verkkoon” ja ”Korkeakoulujen etäopetuksessa uusia innovaatioita”. Näitä otsikoita me kaikki seurasimme mediassa koronakeväänä 2020.
Tiimimme kouluttaa yleislääketieteen lähiohjaajia ja erikoislääkärikouluttajia terveyskeskuksiin sekä järjestää teemakoulutuksia yleislääketieteeseen erikoistuville lääkäreille. Kun koko Suomi pysähtyi, myös meidän tiimimme joutui nopealla aikataululla tekemään päätöksiä koulutusten järjestämisestä. Osa loppukevään koulutuksista peruttiin, osa siirrettiin myöhempään ajankohtaan ja osa toteutettiin etäkoulutuksina.
Etäkokoukset olivat meille jo tuttuja. Olimme myös laatineet verkkokursseja ja käytössämme on ollut Helsingin yliopiston erilaisia oppimisen verkkotyökaluja ja -alustoja jo pitkään. Koulutuksissamme oli ollut esiintyjiä verkkoyhteyden välityksellä, mutta koulutusten järjestäminen kokonaan livenä online oli ihan uutta.
”KOULUTTAJAN AIVOT UUTEEN ASENTOON”
Etäkoulutuksen suunnittelu vaati ajattelutavan muutosta. Miten muokata tilaisuuden sisältöä ja menetelmiä niin, että sille asetetut tavoitteet täyttyvät?
Lisäsimme ennakkotehtäviä ja teimme niihin materiaalia. Lyhensimme koulutusten kestoja, sillä kokemustemme mukaan esimerkiksi verkkokokouksessa keskittyminen herpaantuu nopeammin kuin tavallisessa. Toisaalta monet huomasivat, että etäkokouksissa pysyttiin asiassa paremmin, tehokkuus lisääntyi ja asiat oli valmisteltu paremmin.
Halusimme pitää kiinni pedagogisista periaatteistamme, joista tärkeitä ovat esimerkiksi yhteistoiminnallisuus ja osallistujien aktivointi. Valitsimme pienryhmäkoulutuksessa (10-20 hlöä) verkkoalustaksi Zoomin, jossa osallistujat saattoi jakaa pienryhmiin. Isolle ryhmälle (yli 50 hlöä) tapahtuvaan tiedon jakamiseen käytimme Teamsia. Pienryhmäkoulutuksessa oli mielestämme etänäkin tärkeää saada aikaa pohtia, työstää ja ”kysyä tyhmiä”.
KUINKA KAIKKI SUJUI?
Verkkoyhteyksien toimivuudessa oli vaihtelua: kuva ja ääni pätkivät ajoittain. Lisäksi kaikua ja mikrofonien äänentason vaihtelua esiintyi.
Huomasimme, että digiloikasta huolimatta monilla terveysasemilla etäkoulutuksiin sopivia tietokoneita on vähän tai ei juuri lainkaan. Monilla osallistujilla on työpaikalla käytössään vain ”pöytäkone”, jossa ei ole webkameraa. Osallistujat olivatkin mukana myös omilla laitteillaan. Huomasimme, että erityisesti pienryhmässä vuorovaikutus jäi vajaaksi, jos kaikilla osallistujilla ei ollut videoyhteyttä käytössä.
Etäkoulutuksissa osa osallistujista teki samanaikaisesti jotain muuta. Joku vastaili puhelimeen, joku teki muita toimistotöitä ja joku katsoi kännykkää. Toki keskittyminen voi herpaantua lähiopetuksena järjestetyssä koulutuksessakin.
Olimme iloisia siitä, että osallistujat pystyivät etänäkin käymään keskusteluja ja tekemään harjoituksia pienryhmissä. Etäkoulutukset eivät olleet pelkkää vetäjien yksinpuhelua. Laajempien ennakkotehtävien ansiosta osallistujat tulivat koulutukseen ikään kuin ”valmiimpana”. Tämä vastaa Flipped classroom -ajattelutapaa opetuksen ja koulutuksen järjestämisessä. Ennakkotehtävien laatimiseen kului aikaa melko paljon, sillä teimme esimerkiksi opetusvideoita.
Osallistujilta saimme varovaisen positiivista palautetta. Hyväksi koettiin se, että osallistuminen oli helppoa, ja verkkoyhteydet ja ohjelmat toimivat riittävän hyvin. Matkustamiseen ei kulunut aikaa. Lisäksi koulutukset olivat lyhyempiä, joten ne eivät vieneet yhtä paljon työaikaa kuin perinteiset koulutukset. Viesti tuntui olevan, että etäkoulutukset sujuivat ennakko-odotuksia paremmin. Iso osa ei ollut koskaan aiemmin osallistunut etäkoulutukseen. Etäkoulutusten verkkoalustoista sekä etäkoulutusten tai etäohjauksen vetämisestä toivottiinkin lisäoppia.
Säästimme koulutusten suorissa kuluissa, sillä emme tarvinneet tiloja, tarjoiluja tai jaettavaa materiaalia. Toisaalta uusi toteutustapa lisäsi reilusti meidän työpanostamme, joten taloudellisesta näkökulmasta tulos on varmaankin plus miinus nolla.
Kevät kasvatti tilaisuuksien perumisten myötä ”koulutusvelkaa”, joten alkaneena lukuvuonna tulijoita on varmasti paljon. Oli hienoa, että saimme vastattua koulutustarpeeseen ja toteutettua osan koulutuksista poikkeusolosuhteissa.
MITÄ SITTEN?
Näin vetäjien näkökulmasta etäkoulutuksissa jäi kuitenkin puuttumaan kohtaaminen. Kohtaaminen ei ole vain oleskelua samassa tilassa muiden kanssa tai osallistumista samaan koulutukseen. Aito kohtaaminen on kuuntelemista, jakamista, keskittymistä, kiinnostumista, avoimuutta. Se on myös kehonkieltä, ilmeitä, hyväksyviä hymähdyksiä, nyökkäyksiä. Dialogia. Kamera ja mikrofoni eivät pystyneet välittämään kaikkea. Tätä jäimme etäkoulutuksissa kaipaamaan.
Opimme kevään aikana valtavasti uutta etäkoulutuksista, koulutusten suunnittelusta ja järjestelyistä sekä tietenkin itsestämme. Näitä kokemuksia hyödynnämme nyt, kun emme palaa vielä ainakaan tämän syksyn aikana ”vanhaan normaaliin”. Ja ehkäpä emme palaakaan kokonaan takaisin vanhaan. Haluamme kuitenkin jatkossakin säilyttää lähiopetuspäiviä ja kohtaamisen. Emme siksi, että se on meistä mukavaa, vaan siksi, että se on tärkeää. Se on tärkeää vuorovaikutukselle, yhteistyölle ja oppimiselle.
Toivottavasti saamme kohdata kanssasi tulevissa koulutuksissa!
Kohtaaminen on yksi HUSin keskeisistä arvoista.
