Kuuluisan sitaatin sanotaan olevan länsimaisen lääketieteen esi-isän Hippokrateksen. Hänen kuolemastaan on 2400 vuotta, mutta sanat tuntuvat yhä ajankohtaisilta. Modernin lääketieteen riemukulkue on ottanut kunnolla vauhtia vasta viime vuosisadan aikana. Aika ennen rokotuksia ja antibiootteja on vain muutaman sukupolven päässä. Isovanhempamme muistavat varmasti ajan, jolloin syövän tai kaatumataudin diagnoosin saaneelle ennuste oli karmea. Tänä päivänä diagnoosit ovat tarkentuneet ja hoitoa on tarjolla. Sinäkin tunnet todennäköisesti jonkun, joka elää tasapainoista elämää sairauden kanssa.
Kuka tarvitsee hoitoa? Kuka tarvitsee vastaanottoajan? Saanhan apua, kun tarvitsen? Tätä pohditaan sekä poliittisissa kabineteissa että kaduilla ja toreilla.
Espoossa on jo pidempään noudatettu mallia, jossa terveyskeskuksen päivystykseen hakeutuessa potilas tapaa ensin sairaanhoitajan, joka tarvittaessa kutsuu lääkärin paikalle. Puhelimitse hoitaja arvioi hoidon tarvetta ja kiireellisyyttä, joskus asia hoituu puhelinneuvonnalla. Olen ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa koulutusta hoidon tarpeen arviota tekevälle hoitohenkilökunnalle. Ja olen oppinut paljon itse.
Kuka on sairas?
Elämän tärkeimpiin asioihin moni nimeää terveyden. Terveyden määrittäminen onkin haastavaa. Osalle se tarkoittaa sairauden puutetta, toiselle hyvää toimintakykyä.
’Onko sinulla perussairauksia? Kysyn potilaalta.
Ei, olen ollut varsin terve! Vastaa moni.
… mutta…. Käytättekö lääkelistalla olevia lääkkeitä?
Niin onhan minulla diabetes, astma ja sairastin rintasyövän, lääkkeet otan, totta kai. Mutta voin hyvin!’
Potilaalla saattaa olla pitkäaikaissairaus ja hän syö lääkettä päivittäin, mutta kokee olevansa terve.
Kansalaisen/potilaan ja lääkärin sairauskäsitteen eroavaisuus johtaa joskus ongelmiin. Flunssa, selkäkipu tai vatsaväänteet paranevat melkein aina ilman hoitoa: vain aika auttaa. Lääkäri ei voi juuri taudinkulkuun vaikuttaa, lääkkeistä voi päinvastoin olla haittaa. Ihmisellä on kuitenkin oiretta, vaivaa ja haittaa, hän hakeutuu siis hoitoon, perinteisesti lääkäriin.
Lääkäri taas on huolissaan pitkäaikaissairauksista, jotka etenevät hoitamatta aiheuttaen ongelmia. Maassamme on arviolta 150 000 ihmistä, jotka sairastavat diabetesta tietämättään, keski-ikäisiä ihmisiä, joiden verisuonet kärsivät. Mutta se ei tunnu, joten he eivät hakeudu hoitoon.
Pieni osa tavallisista vaivoista ja oireista kärsivistä sairastakin vakavaa sairautta. He tarvitsevat lääkäriä, lääkkeitä, hoitotiimiä, joskus sairaalahoitoa. Oiretta poteva potilas ei tiedä, onko hänen tilanteensa vakava vai ei. Tai ehkä hän tietää, mutta tarvitsee sairaslomatodistuksen. Joskus tilanne on vakavampi kuin potilas aavistaa. Potilas tarvitsee hoidontarpeen arviota.
Erikoistumisen aikana psykiatrian erikoislääkäri Tuula Metsä näytti minulle tämän kuvion, jota ajatuksissani käytän, kun suunnittelen potilaalle jatkohoitoa. Tuulan viisaita ajatuksia voi muuten lukea blogissa.
Perinteisesti olemme ajatelleet, että ihminen on terve, jolloin ei tarvitse hoitoa, tai sairas. Tähän lisätään vielä ajatus, että potilas voi olla pärjäävä, vaikka hän sairastaa, hän ymmärtää omahoidon merkityksen ja osaa ottaa yhteyttä tarvittaessa. Sitten ovat tietenkin terveet pärjäävät, mutta mitä he terveysasemalla tekisivätkään? Hakevat satunnaisesti rokotteen.
Lääkärille yllättäen hoitajakoulutuksessa käsiäänestyksessä nousi selkeä voittajaryhmä: perusterveydenhuollon päivystyksessä on hyvin paljon lääketieteellisesti terveitä ihmisiä, jotka kaipaavat neuvoa ja tukea. Oireisia, mutta eivät sairaita. Onko näin? Perusterveydenhuollon käyntisyistä, uusintakäynneistä ja mahdollisista sairaalakäynneistä saman vaivan vuoksi myöhemmin on hyvin vähän tietoa. Vuodenvaihteesta pääkaupunkiseudulla on otettu käyttöön neuvontanumero 116117 johon kannustetaan soittamaan ennen päivystykseen hakeutumista.
Korostan, että avuton ei ole tyhmä. Ihminen, joka ei tunne palvelujärjestelmää, on etenkin sairaana hyvin hukassa. Erityisryhmä, johon psykiatri viittasi, ovat toki ne ihmiset jotka eivät psyykkisen sairauden vuoksi kykene huolehtimaan omasta hyvinvoinnista kuten muut. Heillä on usein myös enemmän sairauksia kuin muilla. Vaikka Suomessa hoitoon pääsevät kaikki, terveyserot eivät ole vuosikymmenien aikana pienentyneet. He, jotka pystyvät vaivansa selkeästi ilmaisemaan pääsevät nopeammin hoidon piiriin ja elävät pidempään. Sosiaalisten ongelmien kasaantuessa myös terveys kärsii, ja silloin jatkohoidon järjestämisessä tarvitaan tukea. Etenkin puhelimessa arvio on todella haastava.
Perusterveydenhuollon päivystyksessä tavalliset vaivat ovat tavallisia. Vakavan sairauden todennäköisyys on paljon pienempi kuin sairaalan päivystyksessä. Silti terveyskeskus on se paikka, johon hakeudutaan, kun rintaa puristaa, henki ei kulje tai heikottaa. Tarvitaan herkkyyttä huomaamaan vakavia sairauksia.
Kuka tarvitsee hoitoa?
Lääketieteellisen hoidon perusta on diagnoosi. Täytyy tietää mitä hoidetaan, ja diagnoosin asettaminen on lääkärin tehtävä. Lääkäri ja potilas tekevät yhdessä hoitosuunnitelman, mutta jos tilanne on vakaa niin pitkäaikaisen sairauden hoito toteutuu potilaan toimesta kotona. Seurannan avainhenkilö on terveydenhoitaja, joka reagoi, mikäli tilanne muuttuu. Hän myös motivoi omahoitoon ja kannustaa tekemään terveyttä tukevia valintoja, kuten lopettamaan tupakoinnin tai ottamaan influenssarokotteen. Tärkeää on, että potilas tietää milloin ja mihin olla yhteydessä.
Työikäisen alaselkäkipu on melkein aina lihasperäinen. Terveysasemalla tätä yleistä vaivaa hoidetaan ensisijaisesti fysioterapeutin toimesta. Aikaa varatessa hoitaja varmistaa, ettei sairauteen viittavia oireita ole. Hän tekee siis hoidontarpeen arviota.
Kuka tarvitsee lääkärin ajan?
Lääkärin ammatin ydinosaaminen on sairauksien diagnosoiminen. Lääkärin päässä liikkuu hoitopäätöksiä tehdessä monenmoisia ajatuksia, mitä potilasta vaivaa ja miten voin häntä auttaa? Joskus lääkäri, jonka koulutus kohdistuu nimenomaan sairauden toteamiseen, häkeltyy: mitä jos potilas onkin terve? Yleislääketieteen erikoislääkärin erityisosaamiseen kuuluu ennaltaehkäisy, hoidon koordinaatio ja pitkäaikaiset hoitosuhteet (Hoidon jatkuvuus). Hoitopäätöksiä tehdessä lääkäri punnitsee hoidon hyödyn ja haitan, sillä ylidiagnostiikka on myös uhka. Hippokrateskin on päivittänyt sanomansa: ei ikinä vahingoita, joskus parantaa, usein lievittää, aina lohduttaa.
Sairaanhoitaja on hoitotyön ammattilainen
Lääkärin peruskoulutuksessa hoidon tarpeen arviota käsitellään hyvin vähän. Käsittääkseni se ei ole oppiaineena myöskään sairaanhoitajan opinnoissa. Hoidontarpeen arvio on tiimityötä, johon tarvitaan osaamista ja vuorovaikutusta. ’Oikea hoito oikeassa paikassa oikeaan aikaan’, se on tavoite. Jos se toteutuisi, ei Suomessa olisi sote-uudistuksen tarvetta. Hukkatyötä ja turhia tutkimuksia karsimalla säästäisimme paitsi rahaa myös inhimillistä kärsimystä. Ja mikä tärkeintä, mahdollistaisimme, että hoitoa saavat ne, jotka sitä todella tarvitsevat. Tietokone-algoritmeistä voi olla apua yksinkertaisissa tapauksissa, mutta ne eivät korvaa inhimillistä kontaktia.
Hoidontarpeen arvion tärkeys korostuu tulevaisuudessa, kun vaihtoehtoja on paljon, mutta ihminen edelleen hukassa. Virheellisellä arviolla voi olla vakavia seurauksia.
Etulinjaan tarvitaan osaamista ja kokemusta, mutta tulevaisuudessa yhä enemmän tietoteknistä osaamista. Hyvillä työtavoilla varmistetaan, että jää aikaa sille tärkeimmälle – ajattelulle. Tiedolla autamme ihmisiä, mutta tieto muuttuu: osaamisen ylläpito ja koulutus on olennaista. Hoidontarpeen arvio on tiimityötä ja tärkeää sellaista, laadusta ei ole varaa tinkiä. Laatua parantaa myös henkilökunnan työhyvinvointi. Terveyskeskukseen soittavat niin sairaat kuin terveet, ja muutama soittaja on vakavasti sairas. Vanha viisaus on, että ihminen joka ei ikinä lääkärissä käy, on vakavasti sairas, kun hän ottaa yhteyttä.
Annika Kolster
Yleislääketieteen erikoislääkäri
Tapiolan Terveysasema/
Espoon terveyskeskus
Hyvää terveystietoa löydät näiltä sivuilta:
Stumppi, tukea tupakoinnin lopettamiseen
Päihdelinkki, tukea alkoholin vähentämiseen
FINRISKI-laskuri, Sydän- ja aivoinfarktiriskin arvio
