Otin kivunhoitoa haltuun

”Haastavat vuorovaikutustilanteet” -sairaalajaksokiertueeni kolmas osio eli HUS kipupoliklinikan neljän kuukauden mittainen jakso alkoi lupaavasti. Ylilääkäri lähestyi jo ennen jakson alkua selkeillä ohjeilla kertoen, että perehtymiseen käytetään kolme työpäivää. Lisäksi kannustettiin neljän viikon kesäloman pitämiseen maksimaalisten työtuntien ulosmittaamisen sijaan.  Kehuin jo toisille erikoistuville ennen jakson alkua, että tuleva työpaikkani vaikuttaa hyvin johdetulta. Kohtaamistaitojen kehittämiseksi Jos ihmettelet …