Töihin lastentaudeille suorittamaan erikoistumista

Olen terveyskeskustyössä erityisen kiinnostunut lastenneuvolatyöstä, joten olin päättänyt, että ainakin lastentaudeilla olisi hyvä käydä erikoistumisen aikana. Terveysasemilla käy myös suhteellisen vähän lapsipotilaita väestöön nähden, koska pääkaupunkiseudulla niin monella perheellä on lapsivakuutus, jonka turvin he käyvät yksityisellä. Sain peruutuspaikkana lastentaudeilla 6 kuukauden jakson, joka alkoi joulukuussa 2020. Otin jakson ilomielin vastaan. Pari kuukautta ennen jakson alkua …