Jatkuva erilaisuuden ja syrjään jäämisen kokemus musertaa ihmistä. Siksi tarve ymmärtää moninaisuutta ja luoda keinoja taklata eriarvoisuutta, syrjintää ja suoranaista vihaa on valtava. Yhteenkuuluvuus eli inkluusio ja sen vastakohta pois sulkeminen eli ekskluusio ovat kaikkien huulilla globaalisti ja paikallisesti. Myös Lääketieteen kouluttajien vuosittainen kongressi AMEE 2023 Glasgow´ssa paneutui aiheeseen otsikolla Inclusive Learning Environments to Transform the Future.
Turvallisen tilan ja yhteenkuuluvuuden kokemukset (sense of safe space, sense of belonging) ovat jokaisen toiveita erilaissa koulutustapahtumissa. Ne ovat paljon enemmänkin, nimittäin syvällisen oppimisen edellytyksiä ja mahdollistajia. Inkluusio arvona ja periaatteena on alun perin otettu käyttöön kasvatustieteilijöiden herättelemänä, kun YK:n ja Unescon piirissä haluttiin parantaa vammaisten lasten mahdollisuuksia tasa-arvoiseen ja yhdenvertaiseen koulutukseen.
Turvallisuuden ja tasa-arvon toive on totista totta meille aikuisillekin, jotka olemme työn puolesta jatkuvasti opettajan ja oppijan paikalla. Kursseilla ja koulutuspäivillä on tarpeellista tietoisesti ottaa puheeksi esim. arvoihin, tavoitteisiin tai kieleen ja kulttuuriin liittyvä moninaisuus. Voi kuulostaa turhalta, vaikealta tai vaivaannuttavalta. Näin ehkä on, mutta entä sitten? Mikä on vaihtoehto? Vaieta? Unohtaa? Omaa stereotyyppistä ajattelua kannattaa koetella. Kouluttajana voi tahtomattaan ja huomaamattaan viestiä yksioikoisesti ja kapea-alaisesti, mikä voi saada koulutettavan tuntemaan itsensä jotenkin vääränlaiseksi tai ymmärtämättömäksi.
Erilaisuuden rinnalla on myös ihmisiä yhdistäviä ja yhteen liimaavia asioita. Voisiko niistä aloittaa ja sitä kautta lähestyä tutun ja tuntemattoman rajaa. AMEE:ssa yleislääketieteen professori ja psykologi Yvonne Steinert Kanadasta korosti, kuinka yhteisöissä ja ryhmissä on pidettävä raja tutun ja tuntemattoman (familiar/unfamiliar) välillä avoimena, helppona ylittää (loose boundaries). Kun tunnistamme ja kunnioittamme omia ja toistemme rajoja, tuntematonta, jotenkin erilaista voi lähestyä turvallisesta ja siitä voi tulla tuttua. Maailmamme avartuu.
Kongressin eri tilanteissa puhujat Euroopasta, Aasiasta, Afrikasta ja Amerikan mantereilta pohtivat, kellä on ääni ja kenen tarinaa kuunnellaan ja arvostetaan lääketieteen koulutuksen kentällä. Moni jakoi kokemuksensa marginaaliin jäämisestä. Pohdittiin, millä tavoin ja mistä syistä ihmiset kokevat olevansa syrjässä, unohdettuja ja vailla puheoikeutta. Marginaalikokemuksen lähteitä olivat esim. asuinpaikka, kieli, sukupuoli, kulttuuritausta, ikä, sairaus tai vamma. Myös erikoisala, noviisiasema, tutkimusaihe ja -menetelmä saattoivat johtaa kokemukseen erilaisuudesta ja syrjään jäämisestä.
Millainen on sinun äänesi? Millaisissa tilanteissa se kuuluu tai ei kuulu?
Sain kokea inkluusion hyvää tekevän vaikutuksen AMEE:ssa Rich Pictures -työpajassa. Vetäjinä toimivat Marco Antonio Carvalho-Filho Alankomaista ja Yvonne Steinert Kanadasta. Menetelmässä on kyse siitä, että visuaaliseen muotoon saatettua kokemusta reflektoidaan dialogisesti.
Piirtäminen + reflektio + dialogi ovat yhdessä uskomattoman ”tuottoisa” ja koskettava menetelmällinen kokonaisuus. Kun heittäytyy, saa paljon. Suomessa lääketieteen kontekstissa tämä tarkoittaa joillekin vierautta ja kysyy rajojen ylittämistä, kun taas joillekin antaa mahdollisuuden puhua omalla äänellä.
AMEE:n teema puhuttelee. Kuulenko kouluttajana kaikkien osallistujien äänen? Huomaanko, kun joku jää syrjään, äänettömäksi? Voiko olla tärkeämpää kuin antaa toiselle ihmiselle tunne, että sinä olet arvokas, minä näen ja kuulen sinut.
